Katujen Kuningatar
hän sinuun katsoo läpi karvaiden kyynelte
tuntematta tuskaa, loppuaan odottae
oot toivo viimeinen, hän sinuun ripustautu
luona baaritiskin uskoutuu
tunnet hänet jo vuosien takaa
ja muistot katkerat mieleesi pala
kuljit hänen luonaan rakkautta etsie
kunnes uusi aika nosti sut veneeseen
hän oli katujen kuningatar vuonna seitkytseitsemän
jolloin katuja kuljit yöhön pimeään
hän oli kuningatar särkyneiden sydänte
jokainen hänet tunsi häneen luottae
katsot hänen kalpeita kasvojaa
ei aika ole nuollut haavojaa
kuin varjo entisestään hän siinä istu
viinilasin pintaan katse uppoutuu